Taidematka Turkuun

Kuten aikaisemmassa blogissani jo kerroin olemme tutustuneet Reidar Särestöniemen taiteilijakotiin ja jonkin verran myös elämään Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuiksi -kurssilla. Nyt oli vuorossa tarkempi tutustuminen Särestöniemen taiteeseen Turun Taidemuseossa.
Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille -näyttelyn teokset kuuluvat keväällä 2012 Rovaniemen taidemuseolle deponoituun Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön kokoelmaan.

Särestöniemen työt ovat värikkäitä ja voimakkaita. Mystiset omakuvat, ilvekset ja riekot ovat tunnusomaisia hänen töilleen. Pohjoisen porot sen sijaan hän kuvaa pieninä ja kauas horisonttiin. Vuodenajoista työt sijoittuvat kesään ja syksyyn. Särestöniemi ei pitänyt talvesta ja kaamoksesta. Hän matkusti silloin aina ulkomaille. Vasta elämänsä viime vuosina hän sanoi selättäneensä talven ja maalasi muutaman talvimaiseman.

Monessa taulussa esiintyvä makaava kuunsirppi herättää kummastusta. Se on ehkä perua hänen matkoiltaan maapallon eri kulmilta.
Iloisen ja mukaansa tempaavan oppaan avulla taulut ja Reidarin elämä ja ajatukset tulivat esille koskettavasti.

Tuttuja töitä

Taidemuseon toisessa kerroksessa on esillä Kootut teokset -näyttely, jossa on esillä töitä museon omista kokoelmista. Huoneiden taulut on valittu eri teemojen mukaan: Suuret kertomukset; rakkaus; kauhu ja unet; sankarit, antisankarit ja sadut sekä historialliset kertomukset. Esillä oli myös näihin teemoihin liittyviä kirjoja, joita voi jäädä selailemaan ja lukemaan.
Meitä ilahdutti somerolaisille ja koskelaisille erityisen tuttujen taiteilijoiden Juhani Harrin ”laatikot” ja Yrjö Liipolan pieni, valkoinen posliiniveistos.

Kauneutta ja kukkia

Wäinö Aaltosen museossa sukelsimme kauneuteen, vaaleanpunaisiin unelmiin, kukkasiin ja muistoihin sekä tekniikoiden runsauteen. Työt olivat grafiikkaa, posliinia, mosaiikkia, öljyvärejä, kangasta, kirjontaa jne. Töissä oli yhdistetty eri tekniikoita ja monet työt koostuivat useasta eri palasta.
Kun Tuula Lehtinen aloitti taiteen opiskelun 70-luvulla, hänelle sanottiin, että et voi maalata kukkia. Ne eivät olleet silloin muodissa, taide oli jopa rumaa. Näyttelyesitteessä Lehtinen toteaa, että modernismin myötä muotoutui käsite, että kauneus ja estetiikka ovat taiteessa epä-älyllistä ja vähäarvoista. Omassa tekemisessään hän on kulkenut tätä käsitystä vastaan.

Muistojen kultaamia teoksia

Taiteilija on käyttänyt vanhempiensa ja lapsuutensa kuvia posliiniteoksissaan. Äidin ja isän posliinikenkiin, joita oli iso seinällinen, oli siirretty vanhempien valokuvat: isän kengän sisällä oli äidin kuva ja äidin kengässä isän kuva.

Posliiniset, hennoilla sinisillä kuvioilla päällystetyt maitopurkit oli aseteltu hyllykkeen päälle. Rikkimenneet purkit olivat löytäneet tiensä valkoiseen kaappiin. Isokokoisessa posliiniteoksessa oli Suomen lippu, jonka risti muodostui sinissävyisistä vanhoista kuvista.

Lehtinen oli löytänyt äitinsä sodanaikaisen oleskeluluvan ja hän on käyttänyt sen tekstiä kullattuna useassa teoksessaan. Tauluista voi lukea mm. hiukset ruskea, silmät siniset, päivämääriä, paikkakunta jne.  

Näyttely on todella monipuolinen ja pisti ihailemaan taiteilijan mielikuvitusta.  Siellä silmä lepäsi ja tuntui hyvältä katsella hyvin maalattuja maisemia, pikkutarkasti toteutettuja kukkasia ja arkisten asioiden estetiikkaa.