torstai 24. tammikuuta 2013

Sattuma

Eilinen Turun Radion uutinen aiheutti minulle epätodellisen olotilan.  Onko tämä sattumaa vai mitä?

Eiliselle Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuksi kurssin aiheeksi olin valinnut Kittilän Särestöniemen esittelyn. Pari viikkoa aikaisemmin olimme tutustuneet Kautokeinossa olevaan Juhl’sin hopeaseppien kotiin ja pajaan, missä kävin viime kesänä. Ajattelin, että Särestöniemi onkin hyvä kohde perehtyä seuraavaksi, kun tullaan ikään kuin sieltä pohjoisesti etelään.

Katselimme myös pari Ylen elävästä arkistossa olevaa nauhoitetta, joissa Reidar Särestöniemi kertoo ajatuksiaan, taiteestaan ja maalaa taideteoksen. Tiedoksi: Ylen arkisto on muuten varsinainen aarrearkku.

Tunnin päätteeksi autossa kuuntelin Turun radiota ja höristin korviani: pohjoisen shamaani, värikylläiset työt, kuuluisa lappilainen taiteilija….. Häh! Ihan samoja sanoja, joita olin juuri käyttänyt. Kenestä siellä puhutaan?

No! Esittelyssä oli Turun taidemuseossa juuri avattu Reidar Särestöniemen näyttely, joka on avoinna huhtikuun loppu puolelle saakka. Näin laajaa näyttelyä 60-70-luvun kuuluisasta ja menestyneestä taiteilijasta ei ole vuosiin ollut. Ehkä menemme kurssin kanssa vielä tutustumaan tähän näyttelyyn.