Eilinen Turun Radion uutinen aiheutti minulle epätodellisen
olotilan. Onko tämä sattumaa vai mitä?
Eiliselle Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuksi kurssin
aiheeksi olin valinnut Kittilän Särestöniemen esittelyn. Pari viikkoa
aikaisemmin olimme tutustuneet Kautokeinossa olevaan Juhl’sin hopeaseppien kotiin
ja pajaan, missä kävin viime kesänä. Ajattelin, että Särestöniemi onkin hyvä
kohde perehtyä seuraavaksi, kun tullaan ikään kuin sieltä pohjoisesti etelään.
Katselimme myös pari Ylen elävästä arkistossa olevaa
nauhoitetta, joissa Reidar Särestöniemi kertoo ajatuksiaan, taiteestaan ja
maalaa taideteoksen. Tiedoksi: Ylen arkisto on muuten varsinainen aarrearkku.
Tunnin päätteeksi autossa kuuntelin Turun radiota ja
höristin korviani: pohjoisen shamaani, värikylläiset työt, kuuluisa lappilainen
taiteilija….. Häh! Ihan samoja sanoja, joita olin juuri käyttänyt. Kenestä
siellä puhutaan?
No! Esittelyssä oli Turun taidemuseossa juuri avattu Reidar
Särestöniemen näyttely, joka on avoinna huhtikuun loppu puolelle saakka. Näin
laajaa näyttelyä 60-70-luvun kuuluisasta ja menestyneestä taiteilijasta ei ole
vuosiin ollut. Ehkä menemme kurssin kanssa vielä tutustumaan tähän näyttelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti