Lunta ja rusotusta

Somerniemen kuvikerholaiset maalasivat talvisia maisemia, jossa aurinko on juuri laskenut, taivas rusottaa ja lumihiutaleita leijailee.

 

 

Ensin laveerattiin maisema vesiväreillä, sitten maalattiin puut ja pensaat ja

lopuksi tehtiin lumet paperisilpusta, styroksin muruista ja villalangoista.

Opettaja köytti oppilaansa ovenkahvaan!

Oletko koskaan miettinyt, miten vaatteet saatiin pysymään päällä, kun ei oltu vielä keksitty nappeja, hakaneuloja, vetoketjuista puhumattakaan?
Silloin käytettiin erilaisia nauhoja: kuteellisia ja kuteettomia, peukaloituja, punottuja, viitelöytyjä jne. Koristeellisia ja yksinkertaisia, villasta, pellavasta tai puuvillasta valmistettuja.Ja varmaan myös silkistä ainakin Kiinassa. Niillä sidottiin sukat jalkaan, takit päälle ja kengät esim. lappalaisten nutukkaat paulanauhoilla jalkoihin.

Pirtanauhan kudontaa

Pirtanauha kudotaan nauhapirralla, jolla saada aikaiseksi kaksi viriöitä. Kudelanka pujotetaan vuorotellen kumpankiin viriöön. Kutoessa pitää kudetta kiristää sopivasti, jotta nauha ei leviä.

Ennen vanhaan sulhaset valmistivat morsiamelle lahjaksi koristeellisia nauhapirtoja, joilla sitten morsiamet kutoivat jopa useita kymmeniä nauhoja. Niitä annettiin uusille sukulaisille ja hääväelle lahjaksi. 

Lautanauhaa 

Toinen kuteellinen nauhalaji ovat lautanauhat. Nauhan pinnassa langat ovat hieman vinossa joko oikealle tai vasemmalle. Niiden tekemiseen tarvitaan puusta tai pahvista valmistettuja nauhalautoja, joiden kulmissa on reiät. Pelikorteista voi myös valmistaa laudat, kun leikkaa ne neliömäiseksi, pyöristää kulmat ja tekee reiät kulmiin.

Kutoessa lautoja pyöritetään aina yksi neljännes ja pujotetaan kude näin saatuun viriöön. Lautoja voidaan pyörittää joko itseen päin tai itsestä poispäin.

Viitelöity nauha

Pirtanauha ja lautanauhan kutomisessa tarvitaan kude, mutta viitelöyty nauha muodostuu pelkästään loimilangoista.

Tämän kaulahuivin olin aloittanut vuosia sitten ja jostain syystä se on jäänyt kesken. Olin yllättynyt, miten helposti vanha työtapa palautui mieleen. Eli minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Viitelöydyssä nauhassa langat poimitaan viriö kerrallaan ohjeen mukaan ensin nauhan toisesta päästä ja  siirretään myös nauhan vastakkaiseen päähän. Sieltä taas poimitaan seuraava viriö ja siirretään  aloituspäähän. Eli nauha valmistuu yhtä aikaa kummastakin päästä ja lopuksi keskelle pujotetaan yksi kudelanka, jotta työ ei purkaudu.

Vanha journalistiikan ohje on, että otsikon pitää olla sellainen, että se herättää lukijan mielenkiinnon ja houkuttaa lukemaan. Kun kudotaan nauhoja, pitää nauhaloimi kiinnittää esim. ovenkahvaan ja toinen pää vyöhön vyötäisille. Joten ei syytä huoleen, en ole kohdellut oppilaitani väkivaltaisesti.

Kankaankudontaa ja sidosten runsautta

Opiston kudontakurssilla on tänä talvena ehditty jo kutoa monenlaisia kankaita ja niissä on käytetty erilaisia sidoksia. Parina viime kertana on myös perehdytty siihen, että mitä ne mustat ja valkoiset pisteet ja ruksit oikein tarkoittavat. Eli olemme perehtyneet sidosoppiin, kankaan rakenteeseen ja millaiseksi kankaankuva muodostuu, kun tiedetään niisintä, poljenta ja sidonta.  

Kun hallitsee perusasiat, voi valmiita malleja ja ohjeita muuttaa omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Ennen vanhaan käytettiin paljon ohuempia lankoja ja loimilankoja oli sentillä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Jos käyttää vanhaa ohjetta suoraan, voi käydä niin, että kankaaseen tulee liian pitkiä lankajuoksuja.

Pellavapyyhkeitä

Tässä kylpypyyheloimessa on sidoksena kierretoimikas. Varsia siinä on kahdeksan. Niisintä on hiukan vaativa, mutta poljenta sen sijaan on suora. Ohje oli valmiina, mutta sitä muutettiin niin, että loimilankana on puuvilla ja laitettiin yksi lanka niiden silmään (ohjeessa kaksi lankaa). Näin pyyhkeestä tulee ohuempi.

Samaa puuvillalankaa on käytetty loimena pikkupyyhkeessä, johon malli otettiin ikivanhasta - oletettavasti ennen sotia ilmestyneestä - sanomalehdestä. Vaikka sidos näyttää koristeeliselta, tarvitaan tässä vain neljä vartta ja neljä polkusta.




 

Kasvivärjättyjä lankoja

Vitkan Sari kävi esittelemässä kasveilla värjäämiään villalankoja, joiden villa on myös Sarin lampaista. Neutraaliin loimeen on jokaisen helppo kutoa omanlaisensa huovan ja katkotoimikas tuo työhön elävän pinnan. Näitä huopia voi hyvin kutsua lähikudonnaiseksi. Totuus kun on että suurin osa Suomessa käytetystä villalangasta valmistetaan ulkomailta, lähinnä Uudesta-Seelannista, tulevasta villasta.

 

Pirtanauhaa huolitteluun

 Terttilässä aloitettiin heti syksyllä bonchojen kutominen. Useiden eri sidosvaihtoehtojen jälkeen kurssilaiset päätyivät kuitenkin perinteiseen batavia- eli tasavaltaiseen toimikkaaseen. Loimi on yksivärinen harmaa ja kuteena on käytetty myös yhtä väriä: valkoista, punaista, vaalean harmaata jne..





Käsinkudotun vaatteen huolittelu ja ompelu on aina vaativaa. Miten käännän reunat, kestääkö leikattu kohta, purkautuvatko langat jne.?  Samoista langoista, mitä on käytetty kutoessa, valmistettu pirtanauha ratkaisi nämä ongelmat.  Boncho tuli viimeistellyn näköiseksi ja reunoja kiertävä nauha antoi sopivasti ilmettä muuten yksinkertaiseen kankaaseen.

Sattuma

Eilinen Turun Radion uutinen aiheutti minulle epätodellisen olotilan.  Onko tämä sattumaa vai mitä?

Eiliselle Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuksi kurssin aiheeksi olin valinnut Kittilän Särestöniemen esittelyn. Pari viikkoa aikaisemmin olimme tutustuneet Kautokeinossa olevaan Juhl’sin hopeaseppien kotiin ja pajaan, missä kävin viime kesänä. Ajattelin, että Särestöniemi onkin hyvä kohde perehtyä seuraavaksi, kun tullaan ikään kuin sieltä pohjoisesti etelään.

Katselimme myös pari Ylen elävästä arkistossa olevaa nauhoitetta, joissa Reidar Särestöniemi kertoo ajatuksiaan, taiteestaan ja maalaa taideteoksen. Tiedoksi: Ylen arkisto on muuten varsinainen aarrearkku.

Tunnin päätteeksi autossa kuuntelin Turun radiota ja höristin korviani: pohjoisen shamaani, värikylläiset työt, kuuluisa lappilainen taiteilija….. Häh! Ihan samoja sanoja, joita olin juuri käyttänyt. Kenestä siellä puhutaan?

No! Esittelyssä oli Turun taidemuseossa juuri avattu Reidar Särestöniemen näyttely, joka on avoinna huhtikuun loppu puolelle saakka. Näin laajaa näyttelyä 60-70-luvun kuuluisasta ja menestyneestä taiteilijasta ei ole vuosiin ollut. Ehkä menemme kurssin kanssa vielä tutustumaan tähän näyttelyyn.  

Uusi opettaja

Syksyllä, kun aloitin Vanhat käsityöt ja tekniikat tutuiksi -kurssia, kysyin kurssilaisilta, mitä he haluaisivat oppia. Kauhukseni kuulin, että moni haluaa oppia neulakinnastekniikan.
Salmella oli hyvä perustelukin. Hänelle oli opettanut lapasen tekoa kinnasneulalla sodan aikana hänen kotonaan evakkona asunut karjalaistyttö. Yksi lapanen oli tullut valmiiksi, mutta toinen oli jäänyt kesken.
Tekniikka on minulle kyllä tuttu, mutta koskaan en ole siitä pitänyt. En ole voinut ymmärtää, miksi niin vaikeasti pitää tehdä lapasia, kun helpompiakin tapoja on. Opiskeluaikana olen tehnyt yhdet neulakintaat ja toiset sain kämppikseltäni. Hänelle kintaan teko oli ihan helppo juttu, koska hänen sukunsa on karjalasta lähtöisin ja oletettavasti mummo oli tämän taidon hänelle opettanut.

Youtubista löytyy

Monelle on tullut yllätyksenä, että youtubesta löytyy valtamäärä käsitöihin liittyviä tallenteita. Neulakinnastekniikka- sanahaulla löytyy 113 videota mm. venäläisittäin, salmilaisittain, suomalaisittain, tuplatanskalaisittain jne. Valitsin tämän: http://www.youtube.com/watch?v=VYbkz2QJoHE, koska se on kuvattu hyvin, puhe on selkeää ja rauhallista ja mikä parasta, samalla oppii tekniikan englanniksi.

Sitten koitti kurssipäivä ja oppilaat olivat langat ja neula pysytyssä valmiina opettelemaan. Kerroin, että tätä tekniikkaa opettaa uusi opettaja ja se on tuolla nurkassa. Tilanne oli hieman hämmentävä, kun näytin tietokonetta.

Koneet ja tykit päälle ja katsomaan!

Mitäs siitä sitten tuli? Aloitettiin, pysäytin videota ja kelasin, aloitimme taas alusta, näytin dokukameralla ja taas katsoimme videolta. Välillä tutkittiin kuvallista monistetta.
No, eihän siitä tullut kuin syviä huokauksia ja langantuppuroita lattialle. ”On tää vaikeeta”, oli yhteinen huomio.
 
Kuinkas sitten kävikään

Neulakintaisiin palattiin uudelleen syksyn viimeisellä kerralla. Todettiin, että tässä tapauksessa vierihoito on parasta. Hiiskumatta hiljaa, kädestä pitäen alkoi langasta syntyä risteileviä lenkkejä ja niistä pikkuhiljaa lapasta.

Kinnasneulatekniikan aloittaminen on erityisen hankalaa.  Mutta sitten, kun saa ne ensimmäiset lenkit järjestykseen, työ alkaa edetä ja valmista tulee. Tähän, jos mihin sopii vanha sananlasku "Alku aina hankalaa lopussa kiitos seisoo!"

Jännittyneenä odotan, ovatko lapaset tai edes yksi valmiina, kun tammikuussa taas jatkamme vanhojen käsityötekniikoiden parissa.  

Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuiksi

Tällä kurssilla olemme vuoroviikoin tutustuneet joko jonkun taiteilijan henkilöhistoriaan ja töihin tai taitelijoiden koteihin.

Kurssilaiset ovat valinneet esiteltävän taiteilijan ja taiteilijakodin olen päättänyt itse. Netistä ja kirjastosta olen etsinyt tietoa, jota olen höystänyt omilla kokemuksillani.  Someron kirjastolla on erinomainen valikoima näihin aihepiireihin liittyviä kirjoja. Toisaalta ilman nettiä ei ehtisi mitenkään lyhyessä ajassa saada kokonaiskuvaa kohteena olevasta henkilöstä tai kodista.
Seuraavassa juttua taiteilijoista, joihin olemme syksyn aikana tutustuneet.

Syksyn ensimmäinen taiteilija oli Esa Riippa, joka tekee grafiikkaa. Kurssin ohjelmaan kuuluu myös taiteilua käsitellyn aiheen innostamana. Grafiikan tekoa kokeilimme monotypialla ja totesimme, että akryyliväreilläkin painanta onnistuu. Harrastelijalla kun ei ole aina kannattavaa hankkia monenlaisia värejä eri tekniikoiden käyttöön.  
Naistaiteilijoita

Suomalaiset naistaiteilijat ovat olleet kovasti esillä viime vuosina. Helen Schjerfbeckin näyttely Ateneumissa keräsi yli kaksisatatuhatta katsojaa. Someron kansalaisopistokin teki sinne opintomatkan. Scherfbeckin  ja Ellen Thesleffiin tutustuimme jo viime vuonna.

Tove Jansson tunnetaan muumeista ja monet pitävät häntä enemmän sarjakuvien piirtäjänä kuin varsinaisena kuvataiteilijana. Hänelle itselleen maalaaminen oli kuitenkin intohimo. Monet suuret julkiset työt ovat lähtöisin hänen siveltimestään. Esimerkkinä mainittakoon Teuvan kirkon alttaritaulu ja Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston tiloissa olevat seinämaalaukset.

Fanny Churberg oli yksi niistä 1800-luvun naistaiteilijoista, joka ei päässyt opiskelemaan taidekouluihin, koska naisilla oli niihin pääsykielletty. Ajateltiin, että naisista ei koskaan tule ammattilaisia vaan he vain harrastavat taiteen tekemistä. Siksi he opiskelivat yksityisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Churbergin tuotanto ei ollut arvostelijoiden suosiossa ja ehkä juuri siksi hän suuntasi kiinnostuksen tekstiileihin ja perusti Suomen Käsityön Ystävät -yhdistyksen. Yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin ”suomalaisen käsityön edistäminen ja jalostaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan”.

Maria Wiik kuvasi töissään lapsia, naisia ja naisten elämää. Oli helpompi ja halvempaa saada malleiksi lapsia ja naisia kuin miesmalleja. Wiikin taulujen aiheet olivat epätavallisia. Taulussa, jonka nimi on ”Huono omatunto”, lapsi on rikkonut kukkaruukun ja eräässä taulussa lapsen kädessä on särkynyt kananmuna. Hän kuvasi naisia tavallisissa arkiaskareissa ja tekemässä käsitöitä.” Karstaava tyttö” teoksessa kansallispukuinen tyttö karstaa villaa ja tunnelmallisessa ja lämminsävyisessä maalauksessa ”Sisäkuva” vaaleapukuinen nainen istuu tummanpunaisella leposohvalla tyynyihin nojaten tekemässä ompelutyötä. 

Asteri, Paula, Marketta, Helmi, Juhannusruusu, Tähti

Mitä nämä ovat?

Naisten etunimiä? Kukkia? Taivaankappaleita?

Niitäkin, mutta tällä kertaa ne ovat virkattujen mattojen nimiä.

Kuvassa olevat trikoosta tai ekokuteesta isolla virkkuukoukulla virkatut pyöreät matot ovat Terttilän kädentaidot -kurssin aikaansaannoksia.
 

- En millään malttanut lopettaa, kun alkuun pääsin.

- Vielä yks kierros ennen nukkumaanmenoa.

- Tulisko vielä yks kerros täst langast.

- Kyl tää vois olla viel isompi matto. Käynpä huomenna ostamassa lisää kudetta.

- Tää pieni pyöreämatto tulee vessaan.

Yllä olevat lausahdukset kertovat, miten innostuneita kurssilaiset olivat, kun virkkaus ja malli veivät mukanaan.  Pari vuotta sitten lankafirma lanseerasi ensimmäisen mallin ja sen jälkeen niitä on tullut lisää kuin sieniä sateella.

Työ valmistuu suht nopeasti, mutta toisaalta virkkaaminen käy kyllä käsille. Tähänkin ongelmaan netistä löytyi niksi: ohuet puuvillahanskat käteen ja niiden päälle kertakäyttöhanskat. Johan pysyy virkkuukoukku kädessä eikä tule hiertymiä.

Matonkuteesta voi myös virkata erikokoisia säilyttimiä: lankakerille, hedelmille, saunomistarvikkeille jne. Jos oikein ison korin tekee ja virkkaa siihen kahvat, se toimii myös puiden kantamiseen.