Kesäkässää koululaisille

Tusina lapsia aloitti kesälomansa opiston kesäkässä -kurssilla.  Helteinen viikko vietettiin melkein koko ajan sisätiloissa puuhaten, koska ulkona oli niin lämmintä ja taideopetustilan miellyttävä viileys tuntui houkuttelevammalta.
Maanantaina taivutettiin pajuista renkaat, jotka koristeltiin värikkäillä langoilla. Kävimme heittämässä renkaita maahan pystytettyihin tikkuihin torin viereisessä koivikossa. Se ei ollutkaan niin helppoa ja heittoetäisyyttä piti lyhentää. Renkaat sopivat myös frisbeeksi.

Samalla kertaa kerättiin kasveja opiston vanhojen opinto-oppaiden väliin viikon muita käsitöitä varten.

Hei, me pelataan!

Vanha Mylly-peli oli osalle tuttu ja kotonakin oli pelilautoja ennestään. Nyt jokainen sai suunnitella ja tehdä omanlaisensa laudan. Vanerin palan reunat hiottiin hiomapaperille, tehtiin paperille luonnos laudasta ja otettiin vesivärit esille. Pelinappulat tuunattiin kierrätysmateriaalilaatikosta löytyneistä ”aarteista”, jotka koristeltiin langoilla ja piirtämällä. Nappulat tarvitsevat myös säilytyspussin. Joten seuraavaksi pengottiin tilkkulaatikkoa, laitettiin lanka neulansilmään ja eiku ompelemaan. Nyt ei ollut niin väliä piston pituudella kuin sauman leveydelläkään, kuhan saatiin pussi ja siihen nyöri aikaiseksi.

Pelit alkoivat sujua saman tien ja kaikille säännöt tulivat selviksi. Haastettavia riitti kurssikavereissa. Laudat sai viedä yökylään kotiin ja siellä vasta vanhemmat ja isovanhemmat joutuivatkin koville.

 

 

 

 

Villa rullalle ja heittelemään

”Tää on ihan niinku mato tai käärme tai kääretorttu”, tuumattiin kun villat oli kierretty rullalle ja pötkylää alettiin leipoa. Pihalle levitettiin muovinpala suojaksi. Kun pötkylää oli paiskottu sitä vasten parisataa kertaa, olikin huopapötkylä valmis huuhdeltavaksi. Kyllä kääntyivät päät ohiajavissa autoissa, kun viskelimme ”käärmettä” Jukolan edessä.

Huopapötkylä ripustettiin yöksi kuivumaan. Torstaiaamuna pötkylä leikattiin sentin levyisiksi paloiksi. Vau, mitä värejä sieltä tulikaan esille!

Upeat huivit kasvien lehdillä ja väreillä

Keskiviikkona laitettiin kaikki pöydät peräkkäin ja levitettiin niille suojamuovit. ”Väribaarista” käytiin tilaamassa mieluiset värit huivia varten. Isolla pensselillä värit levittyivät raidoiksi, palloiksi, aalloiksi jne. Alkuviikosta kerätyt lehdet kaivettiin esille opinto-oppaiden välistä ja aseteltiin huivien päälle.

Seuraava aamu olikin jännittävä, että onkin niihin oikeesti painunut lehtien kuvat. Kyllä vaan! Tammen, pihlajan, mansikan, nokkosen, lupiinin, vaahteran jne. lehdet oli ihan selvästi tunnistettavissa.

Paperihattu päähän ja lomalaitumille

Kurssin lopuksi oli vielä yllätysnumero. Lotta oli viikolla taitellut pienen pieniä hattuja paperista. Nyt hän opetti hatun taittelun koko porukalle ja hatusta tehtiinkin iso. Aurinkoisia kesälomapäiviä varten hattu vielä väritettiin omaan tyyliin sopivaksi.  

Taidematka Turkuun

Kuten aikaisemmassa blogissani jo kerroin olemme tutustuneet Reidar Särestöniemen taiteilijakotiin ja jonkin verran myös elämään Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuiksi -kurssilla. Nyt oli vuorossa tarkempi tutustuminen Särestöniemen taiteeseen Turun Taidemuseossa.
Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille -näyttelyn teokset kuuluvat keväällä 2012 Rovaniemen taidemuseolle deponoituun Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön kokoelmaan.

Särestöniemen työt ovat värikkäitä ja voimakkaita. Mystiset omakuvat, ilvekset ja riekot ovat tunnusomaisia hänen töilleen. Pohjoisen porot sen sijaan hän kuvaa pieninä ja kauas horisonttiin. Vuodenajoista työt sijoittuvat kesään ja syksyyn. Särestöniemi ei pitänyt talvesta ja kaamoksesta. Hän matkusti silloin aina ulkomaille. Vasta elämänsä viime vuosina hän sanoi selättäneensä talven ja maalasi muutaman talvimaiseman.

Monessa taulussa esiintyvä makaava kuunsirppi herättää kummastusta. Se on ehkä perua hänen matkoiltaan maapallon eri kulmilta.
Iloisen ja mukaansa tempaavan oppaan avulla taulut ja Reidarin elämä ja ajatukset tulivat esille koskettavasti.

Tuttuja töitä

Taidemuseon toisessa kerroksessa on esillä Kootut teokset -näyttely, jossa on esillä töitä museon omista kokoelmista. Huoneiden taulut on valittu eri teemojen mukaan: Suuret kertomukset; rakkaus; kauhu ja unet; sankarit, antisankarit ja sadut sekä historialliset kertomukset. Esillä oli myös näihin teemoihin liittyviä kirjoja, joita voi jäädä selailemaan ja lukemaan.
Meitä ilahdutti somerolaisille ja koskelaisille erityisen tuttujen taiteilijoiden Juhani Harrin ”laatikot” ja Yrjö Liipolan pieni, valkoinen posliiniveistos.

Kauneutta ja kukkia

Wäinö Aaltosen museossa sukelsimme kauneuteen, vaaleanpunaisiin unelmiin, kukkasiin ja muistoihin sekä tekniikoiden runsauteen. Työt olivat grafiikkaa, posliinia, mosaiikkia, öljyvärejä, kangasta, kirjontaa jne. Töissä oli yhdistetty eri tekniikoita ja monet työt koostuivat useasta eri palasta.
Kun Tuula Lehtinen aloitti taiteen opiskelun 70-luvulla, hänelle sanottiin, että et voi maalata kukkia. Ne eivät olleet silloin muodissa, taide oli jopa rumaa. Näyttelyesitteessä Lehtinen toteaa, että modernismin myötä muotoutui käsite, että kauneus ja estetiikka ovat taiteessa epä-älyllistä ja vähäarvoista. Omassa tekemisessään hän on kulkenut tätä käsitystä vastaan.

Muistojen kultaamia teoksia

Taiteilija on käyttänyt vanhempiensa ja lapsuutensa kuvia posliiniteoksissaan. Äidin ja isän posliinikenkiin, joita oli iso seinällinen, oli siirretty vanhempien valokuvat: isän kengän sisällä oli äidin kuva ja äidin kengässä isän kuva.

Posliiniset, hennoilla sinisillä kuvioilla päällystetyt maitopurkit oli aseteltu hyllykkeen päälle. Rikkimenneet purkit olivat löytäneet tiensä valkoiseen kaappiin. Isokokoisessa posliiniteoksessa oli Suomen lippu, jonka risti muodostui sinissävyisistä vanhoista kuvista.

Lehtinen oli löytänyt äitinsä sodanaikaisen oleskeluluvan ja hän on käyttänyt sen tekstiä kullattuna useassa teoksessaan. Tauluista voi lukea mm. hiukset ruskea, silmät siniset, päivämääriä, paikkakunta jne.  

Näyttely on todella monipuolinen ja pisti ihailemaan taiteilijan mielikuvitusta.  Siellä silmä lepäsi ja tuntui hyvältä katsella hyvin maalattuja maisemia, pikkutarkasti toteutettuja kukkasia ja arkisten asioiden estetiikkaa.

Lunta ja rusotusta

Somerniemen kuvikerholaiset maalasivat talvisia maisemia, jossa aurinko on juuri laskenut, taivas rusottaa ja lumihiutaleita leijailee.

 

 

Ensin laveerattiin maisema vesiväreillä, sitten maalattiin puut ja pensaat ja

lopuksi tehtiin lumet paperisilpusta, styroksin muruista ja villalangoista.

Opettaja köytti oppilaansa ovenkahvaan!

Oletko koskaan miettinyt, miten vaatteet saatiin pysymään päällä, kun ei oltu vielä keksitty nappeja, hakaneuloja, vetoketjuista puhumattakaan?
Silloin käytettiin erilaisia nauhoja: kuteellisia ja kuteettomia, peukaloituja, punottuja, viitelöytyjä jne. Koristeellisia ja yksinkertaisia, villasta, pellavasta tai puuvillasta valmistettuja.Ja varmaan myös silkistä ainakin Kiinassa. Niillä sidottiin sukat jalkaan, takit päälle ja kengät esim. lappalaisten nutukkaat paulanauhoilla jalkoihin.

Pirtanauhan kudontaa

Pirtanauha kudotaan nauhapirralla, jolla saada aikaiseksi kaksi viriöitä. Kudelanka pujotetaan vuorotellen kumpankiin viriöön. Kutoessa pitää kudetta kiristää sopivasti, jotta nauha ei leviä.

Ennen vanhaan sulhaset valmistivat morsiamelle lahjaksi koristeellisia nauhapirtoja, joilla sitten morsiamet kutoivat jopa useita kymmeniä nauhoja. Niitä annettiin uusille sukulaisille ja hääväelle lahjaksi. 

Lautanauhaa 

Toinen kuteellinen nauhalaji ovat lautanauhat. Nauhan pinnassa langat ovat hieman vinossa joko oikealle tai vasemmalle. Niiden tekemiseen tarvitaan puusta tai pahvista valmistettuja nauhalautoja, joiden kulmissa on reiät. Pelikorteista voi myös valmistaa laudat, kun leikkaa ne neliömäiseksi, pyöristää kulmat ja tekee reiät kulmiin.

Kutoessa lautoja pyöritetään aina yksi neljännes ja pujotetaan kude näin saatuun viriöön. Lautoja voidaan pyörittää joko itseen päin tai itsestä poispäin.

Viitelöity nauha

Pirtanauha ja lautanauhan kutomisessa tarvitaan kude, mutta viitelöyty nauha muodostuu pelkästään loimilangoista.

Tämän kaulahuivin olin aloittanut vuosia sitten ja jostain syystä se on jäänyt kesken. Olin yllättynyt, miten helposti vanha työtapa palautui mieleen. Eli minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Viitelöydyssä nauhassa langat poimitaan viriö kerrallaan ohjeen mukaan ensin nauhan toisesta päästä ja  siirretään myös nauhan vastakkaiseen päähän. Sieltä taas poimitaan seuraava viriö ja siirretään  aloituspäähän. Eli nauha valmistuu yhtä aikaa kummastakin päästä ja lopuksi keskelle pujotetaan yksi kudelanka, jotta työ ei purkaudu.

Vanha journalistiikan ohje on, että otsikon pitää olla sellainen, että se herättää lukijan mielenkiinnon ja houkuttaa lukemaan. Kun kudotaan nauhoja, pitää nauhaloimi kiinnittää esim. ovenkahvaan ja toinen pää vyöhön vyötäisille. Joten ei syytä huoleen, en ole kohdellut oppilaitani väkivaltaisesti.

Kankaankudontaa ja sidosten runsautta

Opiston kudontakurssilla on tänä talvena ehditty jo kutoa monenlaisia kankaita ja niissä on käytetty erilaisia sidoksia. Parina viime kertana on myös perehdytty siihen, että mitä ne mustat ja valkoiset pisteet ja ruksit oikein tarkoittavat. Eli olemme perehtyneet sidosoppiin, kankaan rakenteeseen ja millaiseksi kankaankuva muodostuu, kun tiedetään niisintä, poljenta ja sidonta.  

Kun hallitsee perusasiat, voi valmiita malleja ja ohjeita muuttaa omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Ennen vanhaan käytettiin paljon ohuempia lankoja ja loimilankoja oli sentillä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Jos käyttää vanhaa ohjetta suoraan, voi käydä niin, että kankaaseen tulee liian pitkiä lankajuoksuja.

Pellavapyyhkeitä

Tässä kylpypyyheloimessa on sidoksena kierretoimikas. Varsia siinä on kahdeksan. Niisintä on hiukan vaativa, mutta poljenta sen sijaan on suora. Ohje oli valmiina, mutta sitä muutettiin niin, että loimilankana on puuvilla ja laitettiin yksi lanka niiden silmään (ohjeessa kaksi lankaa). Näin pyyhkeestä tulee ohuempi.

Samaa puuvillalankaa on käytetty loimena pikkupyyhkeessä, johon malli otettiin ikivanhasta - oletettavasti ennen sotia ilmestyneestä - sanomalehdestä. Vaikka sidos näyttää koristeeliselta, tarvitaan tässä vain neljä vartta ja neljä polkusta.




 

Kasvivärjättyjä lankoja

Vitkan Sari kävi esittelemässä kasveilla värjäämiään villalankoja, joiden villa on myös Sarin lampaista. Neutraaliin loimeen on jokaisen helppo kutoa omanlaisensa huovan ja katkotoimikas tuo työhön elävän pinnan. Näitä huopia voi hyvin kutsua lähikudonnaiseksi. Totuus kun on että suurin osa Suomessa käytetystä villalangasta valmistetaan ulkomailta, lähinnä Uudesta-Seelannista, tulevasta villasta.

 

Pirtanauhaa huolitteluun

 Terttilässä aloitettiin heti syksyllä bonchojen kutominen. Useiden eri sidosvaihtoehtojen jälkeen kurssilaiset päätyivät kuitenkin perinteiseen batavia- eli tasavaltaiseen toimikkaaseen. Loimi on yksivärinen harmaa ja kuteena on käytetty myös yhtä väriä: valkoista, punaista, vaalean harmaata jne..





Käsinkudotun vaatteen huolittelu ja ompelu on aina vaativaa. Miten käännän reunat, kestääkö leikattu kohta, purkautuvatko langat jne.?  Samoista langoista, mitä on käytetty kutoessa, valmistettu pirtanauha ratkaisi nämä ongelmat.  Boncho tuli viimeistellyn näköiseksi ja reunoja kiertävä nauha antoi sopivasti ilmettä muuten yksinkertaiseen kankaaseen.

Sattuma

Eilinen Turun Radion uutinen aiheutti minulle epätodellisen olotilan.  Onko tämä sattumaa vai mitä?

Eiliselle Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuksi kurssin aiheeksi olin valinnut Kittilän Särestöniemen esittelyn. Pari viikkoa aikaisemmin olimme tutustuneet Kautokeinossa olevaan Juhl’sin hopeaseppien kotiin ja pajaan, missä kävin viime kesänä. Ajattelin, että Särestöniemi onkin hyvä kohde perehtyä seuraavaksi, kun tullaan ikään kuin sieltä pohjoisesti etelään.

Katselimme myös pari Ylen elävästä arkistossa olevaa nauhoitetta, joissa Reidar Särestöniemi kertoo ajatuksiaan, taiteestaan ja maalaa taideteoksen. Tiedoksi: Ylen arkisto on muuten varsinainen aarrearkku.

Tunnin päätteeksi autossa kuuntelin Turun radiota ja höristin korviani: pohjoisen shamaani, värikylläiset työt, kuuluisa lappilainen taiteilija….. Häh! Ihan samoja sanoja, joita olin juuri käyttänyt. Kenestä siellä puhutaan?

No! Esittelyssä oli Turun taidemuseossa juuri avattu Reidar Särestöniemen näyttely, joka on avoinna huhtikuun loppu puolelle saakka. Näin laajaa näyttelyä 60-70-luvun kuuluisasta ja menestyneestä taiteilijasta ei ole vuosiin ollut. Ehkä menemme kurssin kanssa vielä tutustumaan tähän näyttelyyn.  

Uusi opettaja

Syksyllä, kun aloitin Vanhat käsityöt ja tekniikat tutuiksi -kurssia, kysyin kurssilaisilta, mitä he haluaisivat oppia. Kauhukseni kuulin, että moni haluaa oppia neulakinnastekniikan.
Salmella oli hyvä perustelukin. Hänelle oli opettanut lapasen tekoa kinnasneulalla sodan aikana hänen kotonaan evakkona asunut karjalaistyttö. Yksi lapanen oli tullut valmiiksi, mutta toinen oli jäänyt kesken.
Tekniikka on minulle kyllä tuttu, mutta koskaan en ole siitä pitänyt. En ole voinut ymmärtää, miksi niin vaikeasti pitää tehdä lapasia, kun helpompiakin tapoja on. Opiskeluaikana olen tehnyt yhdet neulakintaat ja toiset sain kämppikseltäni. Hänelle kintaan teko oli ihan helppo juttu, koska hänen sukunsa on karjalasta lähtöisin ja oletettavasti mummo oli tämän taidon hänelle opettanut.

Youtubista löytyy

Monelle on tullut yllätyksenä, että youtubesta löytyy valtamäärä käsitöihin liittyviä tallenteita. Neulakinnastekniikka- sanahaulla löytyy 113 videota mm. venäläisittäin, salmilaisittain, suomalaisittain, tuplatanskalaisittain jne. Valitsin tämän: http://www.youtube.com/watch?v=VYbkz2QJoHE, koska se on kuvattu hyvin, puhe on selkeää ja rauhallista ja mikä parasta, samalla oppii tekniikan englanniksi.

Sitten koitti kurssipäivä ja oppilaat olivat langat ja neula pysytyssä valmiina opettelemaan. Kerroin, että tätä tekniikkaa opettaa uusi opettaja ja se on tuolla nurkassa. Tilanne oli hieman hämmentävä, kun näytin tietokonetta.

Koneet ja tykit päälle ja katsomaan!

Mitäs siitä sitten tuli? Aloitettiin, pysäytin videota ja kelasin, aloitimme taas alusta, näytin dokukameralla ja taas katsoimme videolta. Välillä tutkittiin kuvallista monistetta.
No, eihän siitä tullut kuin syviä huokauksia ja langantuppuroita lattialle. ”On tää vaikeeta”, oli yhteinen huomio.
 
Kuinkas sitten kävikään

Neulakintaisiin palattiin uudelleen syksyn viimeisellä kerralla. Todettiin, että tässä tapauksessa vierihoito on parasta. Hiiskumatta hiljaa, kädestä pitäen alkoi langasta syntyä risteileviä lenkkejä ja niistä pikkuhiljaa lapasta.

Kinnasneulatekniikan aloittaminen on erityisen hankalaa.  Mutta sitten, kun saa ne ensimmäiset lenkit järjestykseen, työ alkaa edetä ja valmista tulee. Tähän, jos mihin sopii vanha sananlasku "Alku aina hankalaa lopussa kiitos seisoo!"

Jännittyneenä odotan, ovatko lapaset tai edes yksi valmiina, kun tammikuussa taas jatkamme vanhojen käsityötekniikoiden parissa.  

Taiteilijat ja taiteilijakodit tutuiksi

Tällä kurssilla olemme vuoroviikoin tutustuneet joko jonkun taiteilijan henkilöhistoriaan ja töihin tai taitelijoiden koteihin.

Kurssilaiset ovat valinneet esiteltävän taiteilijan ja taiteilijakodin olen päättänyt itse. Netistä ja kirjastosta olen etsinyt tietoa, jota olen höystänyt omilla kokemuksillani.  Someron kirjastolla on erinomainen valikoima näihin aihepiireihin liittyviä kirjoja. Toisaalta ilman nettiä ei ehtisi mitenkään lyhyessä ajassa saada kokonaiskuvaa kohteena olevasta henkilöstä tai kodista.
Seuraavassa juttua taiteilijoista, joihin olemme syksyn aikana tutustuneet.

Syksyn ensimmäinen taiteilija oli Esa Riippa, joka tekee grafiikkaa. Kurssin ohjelmaan kuuluu myös taiteilua käsitellyn aiheen innostamana. Grafiikan tekoa kokeilimme monotypialla ja totesimme, että akryyliväreilläkin painanta onnistuu. Harrastelijalla kun ei ole aina kannattavaa hankkia monenlaisia värejä eri tekniikoiden käyttöön.  
Naistaiteilijoita

Suomalaiset naistaiteilijat ovat olleet kovasti esillä viime vuosina. Helen Schjerfbeckin näyttely Ateneumissa keräsi yli kaksisatatuhatta katsojaa. Someron kansalaisopistokin teki sinne opintomatkan. Scherfbeckin  ja Ellen Thesleffiin tutustuimme jo viime vuonna.

Tove Jansson tunnetaan muumeista ja monet pitävät häntä enemmän sarjakuvien piirtäjänä kuin varsinaisena kuvataiteilijana. Hänelle itselleen maalaaminen oli kuitenkin intohimo. Monet suuret julkiset työt ovat lähtöisin hänen siveltimestään. Esimerkkinä mainittakoon Teuvan kirkon alttaritaulu ja Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston tiloissa olevat seinämaalaukset.

Fanny Churberg oli yksi niistä 1800-luvun naistaiteilijoista, joka ei päässyt opiskelemaan taidekouluihin, koska naisilla oli niihin pääsykielletty. Ajateltiin, että naisista ei koskaan tule ammattilaisia vaan he vain harrastavat taiteen tekemistä. Siksi he opiskelivat yksityisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Churbergin tuotanto ei ollut arvostelijoiden suosiossa ja ehkä juuri siksi hän suuntasi kiinnostuksen tekstiileihin ja perusti Suomen Käsityön Ystävät -yhdistyksen. Yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin ”suomalaisen käsityön edistäminen ja jalostaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan”.

Maria Wiik kuvasi töissään lapsia, naisia ja naisten elämää. Oli helpompi ja halvempaa saada malleiksi lapsia ja naisia kuin miesmalleja. Wiikin taulujen aiheet olivat epätavallisia. Taulussa, jonka nimi on ”Huono omatunto”, lapsi on rikkonut kukkaruukun ja eräässä taulussa lapsen kädessä on särkynyt kananmuna. Hän kuvasi naisia tavallisissa arkiaskareissa ja tekemässä käsitöitä.” Karstaava tyttö” teoksessa kansallispukuinen tyttö karstaa villaa ja tunnelmallisessa ja lämminsävyisessä maalauksessa ”Sisäkuva” vaaleapukuinen nainen istuu tummanpunaisella leposohvalla tyynyihin nojaten tekemässä ompelutyötä. 

Asteri, Paula, Marketta, Helmi, Juhannusruusu, Tähti

Mitä nämä ovat?

Naisten etunimiä? Kukkia? Taivaankappaleita?

Niitäkin, mutta tällä kertaa ne ovat virkattujen mattojen nimiä.

Kuvassa olevat trikoosta tai ekokuteesta isolla virkkuukoukulla virkatut pyöreät matot ovat Terttilän kädentaidot -kurssin aikaansaannoksia.
 

- En millään malttanut lopettaa, kun alkuun pääsin.

- Vielä yks kierros ennen nukkumaanmenoa.

- Tulisko vielä yks kerros täst langast.

- Kyl tää vois olla viel isompi matto. Käynpä huomenna ostamassa lisää kudetta.

- Tää pieni pyöreämatto tulee vessaan.

Yllä olevat lausahdukset kertovat, miten innostuneita kurssilaiset olivat, kun virkkaus ja malli veivät mukanaan.  Pari vuotta sitten lankafirma lanseerasi ensimmäisen mallin ja sen jälkeen niitä on tullut lisää kuin sieniä sateella.

Työ valmistuu suht nopeasti, mutta toisaalta virkkaaminen käy kyllä käsille. Tähänkin ongelmaan netistä löytyi niksi: ohuet puuvillahanskat käteen ja niiden päälle kertakäyttöhanskat. Johan pysyy virkkuukoukku kädessä eikä tule hiertymiä.

Matonkuteesta voi myös virkata erikokoisia säilyttimiä: lankakerille, hedelmille, saunomistarvikkeille jne. Jos oikein ison korin tekee ja virkkaa siihen kahvat, se toimii myös puiden kantamiseen.

 

Villasta lankaa

Opiston vanhat karstat otettiin esille ja rukista pyyhittiin pölyt, kun Vanhat käsityöt ja tekniikat tutuksi -kurssin osallistuja toi villaa ja halusi kokeilla kehruuta. Villa oli pitkää ja oikean karstaustekniikan löytäminen ei ollutkaan helppoa. Yhden karstan varsikin irtosi. Vanhat taidot kuitenkin palautuivat yhteistoimin mieliin ja saatiin muutama villalepere aikaiseksi.

Rukki veti liiankin hyvin ja kädet eivät oikein ehtineet venyttämään leperettä tarpeeksi nopeasti, joten lankaan tuli kovasti kierrettä. Rukin polkeminen ja sopivan kierteen löytyminen vaatii kyllä paljon harjoittelua.

Tänä vuonna on ilmestynyt Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirja, jossa perusteellisesti kerrotaan niin värttinällä kuin rukillakin kehräämisen perusasioista. Kirjasta löytyy neuvoja ja opastusta kaikenlaisiin langan kehruuseen ja rukkeihin liittyviin ongelmiin.

Ullan neulenetissä löytyy kirjan arviostelu. http://www.ullaneule.net/0212/artikkelit_kehraajankasikirja.html

Syksyn kurssit käyntiin

Pari viikkoa on jo aherrettu taide- ja kädentaitokursseilla kuten tietenkin myös muilla opiston kursseilla. Tänä syksynä kurssit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Joihinkin kursseihin on ollut jopa ruuhkaa kuten vauvojen ja muksujen muskareihin.  

Mikä tämä on?

Vanhat käsityöt ja tekniikat kurssilla perehdytään käsitöiden historiaan, muistellaan käsitöiden tekemistä ja harjoitellaan vanhoja tekniikoita.

Heti ensimmäisellä kerralla meillä oli ihmeteltävänä ilmiselvästi käsityöväline, koska siinä oli lanka valmiina. Toinin tuoman esineen nimi on Ryijyneula ”Näppärä. Minä olin ostanut samanlaisen laitteen edellisellä viikolla opiston käsityökirppikseltä, mutta sen nimi onkin Ryijyneula ”Koristaja”.  Molemmat ovat tuftausvälineitä, joilla saadaan aikaan ryijymäistä pintaa.  Niillä on tehty tyynyjä, seinätekstiilejä jopa mattoja.

Opistolle on hankittu tänä syksynä myös uudenmalliset tuftausvälineet, jotka ovat kurssilaisten käytössä.  Vielä, kun saamme tarvittavat kehykset, pääsemme kokeilemaan, mitä kaunista ja koristeellista teemme niillä näppärästi.

Kirsin kurssilla kierrätetään

Juomatölkkien avausrenkaat eli klipsut ovat jo jonkin aikaa olleet naisväen kiinnostuksen kohteena. Virkkaamalla niitä yhteen voidaan valmistaa isompia ja pienempiä pussukoita, laukkuja, koruja jne. Onpa joku tehnyt niistä hameenkin, joka painoi parisen kiloa. Netistä löytyy valtava määrä kuvia ahkerien ihmisten aikaansaannoksia.

Toinen yhtä suosittu materiaali on kahvipussit. Laukut ja pannunaluset syntyvät taittelemalla. Jotta työ onnistuisi, pitää olla tarkkana mittojen ja taitosten suhteen. Ennenvanhaan, kun kahvipavut olivat paperipussissa, myös niistä taiteltiin alusia. Ne olivat tosin paljon pulleampia kuin nämä nykyiset. Muistuttivat enemmän pataluhaa, joka on tarkoitettu pyöräpohjaisen padan alle.

Kesäkässä 3

Ken on maassa kaunehin... Näistä peileistä sitä on helppo tutkailla.

Kesäkässä 2

Tässä kaikki maalatut kivet.

Seuraavaksi painettiin kangasta hedelmillä.  Piknikliinat odottavat aurinkoisia retkipäiviä ja Jukolan taideopetustilakin sai uuden pöytäliinan.

Koululaisten kesäkässä

Tusina tyttöjä ja poikia aloitti maanantaina koko viikon kestävän kesäkässä -kurssin.
Ekana päivänä valmistettiin metallilangasta ja helmistä saippuakuplapuhallin.

Sormilla virkattiin matonkuteesta mahdottoman hyviä hyppynaruja, joita testattiin torilla. Pitkällä narulla oli kiva hyppiä porukalla.

Toka päivä aloitettiin hakemalla isot kivet pihalta. Upeat kuviot ja eläimet maalattiin akryyliväreillä. Kiven voi laittaa vaikka leikkimökin ovenpieleen ovistoppariksi tai koristeeksi kukkapenkkiin.

Kangaspuiden pauketta

Kankaankudonta kuuluu perinteisesti opistojen ohjelmaan. On opistoja, joissa monessa kylässä on oma kudontakurssi. Suomi on ainutlaatuinen maa siinä suhteessa, että täällä kutomisenhistoria ei ole katkennut. Taitavat suomalaiset naiset osaavat luoda loimen, rakentaa sen kangaspuihin ja kutoa erilaisia tekstiilejä niin sisutukseen kuin vaatetuskankaiksikin.  

Kudontakursseja

Someron kansalaisopistossa on kolme kudontakurssia. Muutaman vuoden käytössä olevassa Jukolan kutomossa on päivä- ja iltakurssi ja Terttilässä on oma kurssinsa, jossa samalla tehdään myös muita käsitöitä.

Koskella on oma kurssinsa. Sen jatkuminen ensivuonna on vaakalaudalla. Talo, jossa kurssia pidetään, puretaan kesällä. Koskelaiset ovat ahkerasti etsineet uutta sopivaa tilaa kangaspuille, mutta sen löytyminen tuntuu vaikealta. Tällä hetkellä mietitään mitä kangaspuille tehdään, jos tilaa ei löydy. Toivotaan, että ainakin löytyisi lämmintä tilaa niiden varastoimiseen.

Kankaanrakentamisen monet vaiheet

Jotta pääsee siihen kaikkein mukavimpaan vaiheeseen eli kutomiseen, on sitä ennen tehtävä monta työvaihetta. Mallinsuunnittelussa voi käyttää runsaasti luovuutta; selata mallilehtiä ja – kirjoja sekä hypistellä lankakarttoja ja mallitilkkuja.  Langanmenekin laskeminen taas on pelkkää matematiikkaa. Loimen luominen, niisiminen, pirtaanpistely ja polkusten sitominen taas tuntuvat vartalossa tasapuolisesti joka paikassa; jaloissa, takamuksessa, käsissä, selässä ja harteilla.

Kierrätystä parhaimmillaan

Räsymatot ovat ehkä yleisimpiä kudonnaisia, joita kursseilla valmistetaan. Vanhoista vaatteista leikatut kuteet ovat mitä parasta kierrätystä. Päiväkurssilla on nyt keväällä kudottu vanhoista räsyistä mattoa kiikkalaiseen tyyliin. Siinä mallikerrat toistuvat täsmälleen samanlaisena koko maton pituudelta. Mallin suunnittelu ja kuteiden lajittelu ja pätkiminen ottaa oman aikansa, mutta kutoessa ei sitten enää tarvitse miettiä, että riittävätkö kuteet ja tuleeko maton päistä samanlaiset.

Eräs kurssilainen risti mattonsa ”satumatoksi”. Tämä konkarikutoja on ehtinyt kutomaan elämänsä aikana monenlaisia kankaita ja on edelleen innostunut oppimaan uutta.

Tavoitteena tiivis matto

Maton kutomisessa on omat niksinsä. Kuteet pitää leikata oikean levyisiksi riippuen kankaan vahvuudesta. Esimerkiksi paksu farkkukangas leikataan sentin levyiseksi tai jopa alle ja ohut miesten paitakangas noin kolmen sentin levyiseksi.

Jos käytetään sekä kangas- että trikookuteita, niitä pitää käyttää samassa suhteessa koko maton pituudelta, koska ne käyttäytyvät eri tavalla; kangas ei veny, mutta trikoolla kudottu kohta voi levitä.
Loimen pitää olla kutoessa tiukalla. Tärkeintä on kuitenkin syöttää kudetta tarpeeksi pienillä syötöksillä koko maton leveydeltä. Hyvin kudotussa matossa loimi ei näy ja reunat ovat suorat.

Feresiä ompelemaan

Yhden ruokapöytäkeskustelun seurauksena opiston työntekijät alkoivat pohtia löytyisikö somerolaisia, jotka olisivat kiinnostuneita ompelemaan karjalaisen naisen kansanpuvun eli feresin. Otin yhteyttä Someron Karjalaseuran puheenjohtajaan Riitta Lehtiseen ja hän kertoi kurssista seuransa johtokunnan kokouksessa. Kurssi sai siellä myönteistä suhtautumista ja muutama innostunut löytyi heti myös kudontapiiristä.

Yhtenä innostuksena kurssin järjestämiseen on myös se, että Somerolle asutettiin sodan jälkeen kaksituhatta karjalaista ja tulevana kesänä heinäkuussa täällä järjestetään Evakkovaellus. Vaellukseen osanottajien toivotaan pukeutuvan evakkoajan asuihin, mutta tapahtumaan voi tulla myös tämän päivän vaatteissa. Ehkä vaellukselle voisi pukeutua myös feresiin.

Mikä on feresi?

Feresi eli sarafaani on pikkukukallisesta tai yksivärisestä kankaasta ommeltu olkainhame. Malleja on kaksi suorasarafaani ja kiilasarafaani. Sen voi ommella oman mieltymyksensä mukaisesta joko puuvilla-, pellava- tai villakankaasta.  Hameen kanssa käytettävän paidan materiaaliksi sopii valkoinen puuvilla- tai puolipellavakangas. Paidan hihansuihin voi kiinnittää koristeeksi pitsiä. Samasta kankaasta voi ommella myös esiliinan. Pirtanauhaa tai solmeiltua nauhaa käytetään vyönä.

Pellavakankaasta ommeltu kiilasarafaani, jonka rekko on tehty punapoiminnalla.

Ilmoittaudu kurssille

Kurssi pidetään huhti-toukokuussa Kiiruun koulun tekstiililuokassa.  Kurssille voi ilmoittautua netissä tai soittamalla opiston toimistoon p. 044 779 1270. Info-tilaisuus on ti 10.4 klo 19 Jukolan taideopetustilassa. Silloin sovitaan kurssin kokoontumisajat ja tilataan kankaat. Neljän tunnin kurssikertoja on kuusi plus info kaksi tuntia.  Kurssimaksu on 24 euroa.

Lisätietoa ja kuvia feresistä löydät seuraavilta sivuilta:

http://www.feresi.fi/

http://www.kansallispuku.com/fi/Sarafaanit+ja+feresit.html

Hienoja kokemuksia jään ja pleksin parissa

Viime viikolla kokeilimme taidekoululaisten kanssa jäälle maalaamista.  Idean siihen sain jostain kirjasta. En muista mistä, koska talven aikana on tullut selailtua useampaakin kuvaamataidon opasta ja taidekirjaa.

Jäädytin vettä koulun keittiöstä saamissani mustissa laatikoissa (koko noin 25x 33 cm). Vaikka pakkasta oli paljonkin, kesti läpijäätyminen yllättävän kauan.

Käytimme maalaamiseen pullovärejä. Akryylivärejäkin voisi käyttää. Vanhemmat taidekoululaiset maalasivat ulkona, mutta nuoremmat taiteilivat sisällä.  Ulkona oli sen verran kylmää, että tarvittiin kunnon ulkovaatteet.

Työn aihe oli vapaa. Toisille aiheen keksiminen oli helppoa, toisille vähän vaikeampaa. Lumiukot, mäenlaskijat, maisemat, iloinen aurinko, omenapuu ja sen hedelmät tuli ikuistettua jään pintaan. Maalaaminen sujui hyvin. Ainoa vaikeus oli, että maali jäätyi pensseliin. Siitä selvittiin pesemällä pensseli kuumalla vedellä.

Jäämaalaukset ovat nyt olleet toista viikkoa esillä Jukolan taideopetustilan edessä lumihangessa. Vaikka useampana päivänä olen saanut puhdistaa jäälaatat lumesta, maalausten värit ovat pysyneet hyvin.

Kuvia jäätauluista voit käydä katsomassa opiston facebook sivulta. https://www.facebook.com/#!/someronkansalaisopisto

Näkymättömät kuvat näkyväksi seinälle

Tammikuussa Anssi Kasitonnin näyttelyssä näimme pleksitauluja, joihin oli kaiverrettu kuvia ja lauseita. Pleksissä näkyi hentoja viivoja, jotka muodostivat aivan selvän kuvan seinälle, kun kohdevalo osui siihen. Pleksi oli asetettu noin sentin päähän seinästä.

Tekniikka tuntui niin kiehtovalta, että Kuvataide ja taideteollisuus tutuksi -kurssilaiset halusivat sitä kokeilla. Kuva piirrettiin ensin pleksiä suojaavalle muoville ja kaiverrettiin linoleikkausveitsellä. Jonkin verran voimaa tarvittiin tässä työvaiheessa.

Työt onnistuivat hyvin. Kuului ilahtuneita huudahduksia, kun katselimme aikaansaannoksia. Pleksitauluihin oli kaiverrettu voikukan hahtuvia, lintuja, kaloja, lasipulloja, aurinkopullo, maljakoita jne. Yhdessä pohdimme jo, miten työt saadaan edustavasti esille opiston kevätnäyttelyyn.

Kuvista lapsille Somerniemellä

Oinasjärven koululla on syksystä asti kokoontunut alakouluikäisille tarkoitettu kuviskerho.

Kerho sai alkunsa vanhempien toivomuksesta. Aktiiviset vanhemmat ottivat yhteyttä kansalaisopistoon ja he kartoittivat, löytyykö tarvittava määrä kerhosta kiinnostuneita oppilaita. Opiston kursseilla minimimäärä on kahdeksan osallistujaa. Kerhopäiväksi valittiin torstai ja ajankohta sovittiin niin, että lapset ehtivät sen jälkeen liikuntakerhoon.

Kaksitoista tyttöä on saapunut joka torstai innokkaana piirtämään ja maalaamaan Oinasjärven koulun pieneen englanninluokkaan. Vierivieressä on levitetty piirustuslehtiöt, otettu esille värikynät, vesivärit ja liidut. Välillä on purettu ylimääräistä energiaa pulpettien välissä hiipimällä, tömistelemällä ja matkimalla toisiamme.

Ehdota kurssia ja kerää porukka

Vaikka vasta kevätlukukausi on aluillaan, opiston seuraavaa lukuvuotta mietitään jo. Keräämme kokoajan kurssi-ideoita ja otamme vastaan ehdotuksia kiinnostavista kurssiaiheista. 

Osa opiston kursseista peruuntuu liian vähäisen osallistujamäärän takia. Siksi toivomme, että opiskelijat itse aktiivisesti kertoisivat ystävä- ja tuttavapiirissään kursseista, joista ovat kiinnostuneita ja joihin aikovat osallistua. Puskaradio ja suusta suuhun menetelmä on monesti havaittu parhaimmaksi markkinointikeinoksi.

Somerniemen kuviskerhon toteutuminen kansalaisopiston järjestämänä tapahtui helposti. Muutama sähköpostiviesti, aktiiviset vanhemmat ja innostuneet lapset sekä sopiva kokoontumispaikka koululla saivat aikaiseksi lyhyellä aikataululla uuden opiston ohjelmaan sopivan kurssin.

Syksyllä aloitettiin "Metsänpeikko" -aiheella.



Myöhemmin perehdyimme tarkemmin ihmisen mittasuhteisiin.